keskiviikko, 1. helmikuuta 2012

"Blogiloma"

....ei huolta, palaan kyllä!


torstai, 12. tammikuuta 2012

Muffineja ja muita herkkuja

Tammikuun tyhjyys.
Ihanaa.

Ei "pakollisia" projekteja (siis väkertelyjä, jotka ovat muutenkin suhteellisen pakollisia?...).
Olla vaan, jos on sellainen hetki, että voi vaan olla. Normaalistihan Kuopuksen päiväunet käytetään tehokkaasti käsitöihin ja muuhun hömppään. Jouluähkyn jälkeen ei ole paketteja, kuuseenkoristeita, lahjoja, ostoksia eikä PAKKOA! Ja kun on muutaman päivän vaan ollut (siivonnut, pyykännyt ja nukkunut päikkäreitä) ilman yhtään projektia, on ihanaa aloittaa aivan puhtaalta pöydältä! Pyyhin jopa Pajan seinällä olevan liitutaulun (eli ToDo-listan) tyhjäksi, vaikka siinä oli vielä laittoman paljon toteuttamattomia juttuja. Jos en niitä viime vuonna halunnut tehdä, niin miksi haluaisin niiden painostavan mieltä tänäkin vuonna?

Ensimmäiseksi alkoi kutkuttamaan Joulupukin tuoma pussillinen
Novitan Minikeriä. (Kiitos vielä Madde!)
Niistä syntyi Siskontytön keittiöön pitkään lupaamiani leivoksia:
(ja kyllä, hemmottelen Murun pilalle "tyttöjutuilla",
onhan hän sentään kuuden serkuksen katraasta ainut tyttö!)

(Ison Donitsin tein jo viime keväänä.)

 Leivokset on tietysti pakattu leivoslaatikkoon:
Leivoslaatikko on taiteltu Tildan askartelupaperista,
jonka olen ostanut ihanasta lähiaskartelukaupastani, Paperipilvestä.

Laatikon kanteen tein muffinin leimasimella, joka löytyi Sinellin tammikuun tarvikepaketista näiden lisäksi:
(Näihin palaamme siis vielä uudestaan Muffinikuun tammikuun aikana, jEi!!!)


Samoilla herkutteluilla,
saanen esitellä NaapuriPrinsessan Hääkonvehdit:

Prinsessan häiden aikaan olin raskaana ja erittäin hormonihäiriöisenä tunnekuohussa katsoin häitä televisiosta suuren vollotuksen saattelemana, jota myös Avoppini oli todistamassa!
Hän toikin samana kesänä Ruotsista tuliaisina ihanan konvehtirasian,
jota en edes raaskinut avata moneen kuukauteen!
Kun ParastaEnnen-päiväys alkoi aikanaan uhkaavasti lähestyä,
jouduin uhraamaan rasian ja Esikoisen kanssa popsimme herkullisuudet parempiin suihin! 
(Njomnjom!)


Viime keväänä näin NÄMÄ,
ja täytin oman rasianikin virkatuilla korvikkeilla!


Näitä en kyllä raaski leikkeihin luovuttaa,
korkeintaan muutaman vuoden päästä (lainaksi)!

Ihanaa Uutta Inspiraatiovuotta Kaikille!


perjantai, 6. tammikuuta 2012

Kartonkipakkauksia...

...leikkikeittiöön!






...vertailun vuoksi vieressä "oikea" maito(=liituvesi, jos perheeltä kysytään):
(pakko välillä ostaa tuon Klaus H.:n ihanan designkuvituksen vuoksi rasvatonta,
saa sitten siitäkin jotain maitotölkkitaidetta tehtyä)


Pakkaukset tein siskontytön uuteen, joulupukin tuomaan leikkikeittiöön.

Kuvat, siis aukileikatut pakkaukset, skannasin, kikkailin ja skaalailin sekä tulostin.
Tarkoitukseen olisi sopinut parhaiten vähän paksumpi kartonki, mutta valkoisen sellaisen puuttuessa käytin kiiltäväpintaista 120g tulostuspaperia joka on siis tavallista monistepaperia aavistuksen verran paksumpaa (eikä inspiraatiopuuskassa mihinkään kauppoihin lähdetä!). 
Päällystin arkit kontaktimuovilla, leikkasin irti ja liimasin kasaan!

Voin sähköpostitse lähetellä PDF-tiedostona nämä näissä kuvissa näkyvät tulostettavat,
vinkkaa ihmeessä tahtotilastasi täällä tai facebookin puolella!
HUOM! En ole graafisen alan ammattilainen ja skannerini on huono,
mutta kyllä näiden leikkeihin luulisi kelpaavan?!


maanantai, 2. tammikuuta 2012

Perhosen siiven ohut tuulahdus kevättä!

Joulukuisessa Sinellin Design Team -tarvikepaketista löytyi ihania pastellisävyjä! Monipuolinen akryylileimasinsetti, saman sarjan papereita,  Fimo-massaa pastellinsävyissä, massailuterät, tarrateippiä sekä korttipohjia. Kaiken jouluisen hössötyksen keskellä oli ihana pysähtyä ajattelemaan (ja tekemään) jotain ihan muuta kuin joulua. Värit ja leimasimet inspiroivat ihanasti. Innostuin jopa piirtämään mielessä muhivat suunnitelmat paperille! Mukana tulleet Fimomassat kiehtoivat, jotain pientä olen toki aikaisemminkin massasta työstänyt ja nyt pääsin kokeilemaan myös Fimo -leikkuuteriä.
Joulukiireet tuntuivat kuitenkin takaraivossa ja varsinkin Fimo-massan työstö ei saanut ansaitsemaansa aikaa. Olisin halunnut kokeilla enemmän eri tekniikoita ja ajan kanssa, mutta tuleehan kaikenlaisia projekteja lisääkin?

Kortti "Tilkkutäkki" 
(=sillisalaatti)

Tarvikkeet ja suunnitelma



Kortti "Have a Lovely Day"

...suunnitelmaa..

 ...keskeneräisyys...
 Kortin keskellä olevan pikkulirpun tein sarjan sinipilkullisesta paperista.
(Kansi muodostui paperin nurjasta puolesta ja pilkut jäivät sisäpuolelle.)
Leimasin maton, skumppapullon, kattokruunun sekä irtokuplia suoraan paperiin ja ammeen pimuineen irtopaperille.
Amme liimattu kohotarratyynyillä, jolloin kuvaan tuli vähän kolmiulotteisuutta. 
Leimaukset VersaMagic-leimasintyynyllä, joka tuli Sinellin marraskuun paketin mukana.
Kultaiset tehosteet väritetty Sakuran geelikynällä, joka sekin tuli jo marraskuun paketin mukana, mutta jäi silloin testaamatta.
Muut väritykset ProMarker -tusseilla.
Rusettinauha omasta varastosta.



Muistipeli

Muistipeliin kului yksi paketti Fimomassaa. 
 (Kahdella paketillisella massaa olisi saanut vähän tukevammat ja isommat palat.)
Ensin pehmitin massan ja kaulin levyksi suoran lasipullon avulla. 
(Paras työskentelyalusta on puhdas leivinpaperi, koska siihen massa ei tartu eikä paloja tarvitse enää siirrellä paistamista varten.)
Valmiin muotin puuttuessa leikkasin neliskanttiset palat 3cm leveän paperisuikaleen avulla.
Fimo -leikkuuterillä oli todella helppo leikata massaa suoraan.
Leimasetistä etsin 8 sopivaa kuvaa jotka painoin kevyesti massapaloihin.
(Paisto n. 110 astetta, 30 min.)



Laatikon (n.4x9x2cm) taittelin kahdesta 10x15 cm stuccokartongin palasta
(siis yhdestä puolitetusta korttipohjasta).
Paperit Tulip -paperikosta ja nauha omasta varastosta.

Ihanaa jo haistella Kevättä vaikkei Talvikaan ole vielä alkanut!
(tai sitten se oli TOSI lyhyt tänä vuonna!) 
(tai siis viime vuonna) 
(...tai siis, ööh, ihan sama,
Sinellin Blogista lisää näitä keväisiä tuulahduksia!)


keskiviikko, 14. joulukuuta 2011

Muistipeli

Jos muistat (heh heh) voit tehdä muistipelin, vaikka lahjaksi!
Näillä DIY-ohjeilla onnistut varmasti!


 Tarvikkeet:
-Koristepaperia
(askartelupaperia, lahjapaperia tai mitä vaan, kunhan kuvia on tuplasti!)
-Puupalikoita
(valmiita askartelukaupasta tai vaikkapa puunrungosta sahattuja)
-Askartelumaalia
-Lakkaa
 (decoupage- tai muuta vesiohenteista lakkaa)
-sivellin
-sakset
-lyijykynä
-leivinpaperia pöydän suojaksi
(myös sanomalehti tms. käy, mutta ole varovainen ettei mustetta tartu lakattuun pintaan!)

Maalaa palikat 2-3 kertaan.

 Piirrä palikoiden avulla ja leikkaa papereista sopivan kokoiset palat.
(kaksi kutakin kuvaa, tietysti!)

 Levitä lakkaa tasainen kerros palikan alapinnalle, huolellisesti reunoille asti!
Painele kuva varovasti paikoilleen pyörivin liikkein, keskeltä reunoja kohti. 
Tarkista ettei jää ilmakuplia.
Lakkaa kuvan päältä sekä reunat huolellisesti 2-3 kertaa.

 (Lakkaa vuorotellen etu- ja takapuolta.)


Anna lakan kuivua ja pelaa!


Tein tähän Minipeliin vielä säilytysrasian.
Ohut lahjapaperi oli liian ohutta sellaisenaan, joten tein rasian paksummasta askartelukartongista ja lakkasin kanteen pöllöpaperia samalla tekniikalla.
Askartelukaupoista löytyy myös valmiita kannellisia pahvirasioita jotka voi maalata tai päällystää haluamallaan tavalla ja ne sopivat tähän tarkoitukseen mainiosti!

Tekemisen (ja pelaamisen) iloa!


perjantai, 9. joulukuuta 2011

Vielä muutama joulukortti...

...ja sitten saa riittää?

Mutta voihan joukorteissakin olla häivähdys kevättä?
("Kohtahan päivä alkaa jo pidentymään",
lohdutin aamulla puoli kahdeksalta, heijastinliivissään ja taskulamppu kädessä bussipysäkille raahustavaa Ekaluokkalaista...)

Nämä kolme ensimmäistä ovat ns. peruskortteja, koko 10x15cm, takapuolella tila osoitetiedoille sekä tervehdykselle!
 Paperit Tildan Winterbird paperilehtiöstä, joissa on talvisuudesta huolimatta ihana ripaus sitä kevättä mukana!
Lehtiössä oli myös kolme arkkia valmiita tageja, joten kortit oli erittäin helppo ja nopea tehdä,
sen kun vaan lätki menemään!
Osasten reunat töpötelty ruskealla leimasinvärillä ja liimattu kohotarroilla pohjaan.


Myös nämä kaksi ovat peruskortteja, 10x15cm.
Raitapaperi Graphic45 -sarjasta


  Avattava kortti, lähes samoilla materiaaleilla kuin edelliset kaksi:


 Avattava kortti, vihreä paperi Graphic45 -sarjasta

Muistakaahan lähettää omanne ajoissa!
(nim. joka vuosi viimetingassa ostamassa ykkösluokan merkkejä...) ;-)


torstai, 8. joulukuuta 2011

No onkos tullut kesä?

Tein pari viikkoa sitten tilauksesta erään pienen erittäin pienen nuoren Neidin
ns. pre-nimiäiskortit:

 

Malli ja koko on seisova "center step card", joka jo näissä joulukorteissa nähtiin.
Kortissa käytetty yksivärisiä stucco-kartonkeja sekä Tildan Summer Blues paperikosta turkoosipohjaista ruusupaperia.
Paperit ja rusettinauha Paperipilvestä.
Valkoiset paperikukat sekä paperien reunat väritetty ProMarker -tusseilla.

Toteutukseen sain aika vapaat kädet, väritoiveena oli "jotain ei-babypinkkiä".
Tekstit suunniteltiin yhdessä, runotoive Hannele Huovin "Kun on oikein pieni".






Pakettiin kuului myös kuoret, joissa on tuo kortin takapuolella oleva Tildan vauvaleima koristeena osoitetietojen vieressä.
(Kiitos, Melitta, leimasimen lainasta!)

 Tervetuloa Maailmaan,
Ronja Merituuli!


lauantai, 3. joulukuuta 2011

Tee Tonttu ja virkkaa Tähti!

Tähti
Näitä tähtiä on helppo ja hauska virkkailla joulukuuseen roikkumaan tai vaikkapa korttiin kiinnitettynä lähettää joulutervehdyksenä ystävälle!
Varoitus! Ensimmäisen jälkeen saatat innostua ja jätät joulusiivouksen tekemättä, en ota vastuuta seurauksista.


Virkkaa näin:
1.krs: 8 ketjusilmukkaa (kjs), sulje lenkiksi piilosilmukalla (ps)
2. krs: 1kjs, 12 kiinteää silmukkaa (ks), ps
3.krs: 2kjs, 1 pylväs (p) ks:ään, tee jokaiseen ks:ään 2 pylvästä, ps
4.krs: 1 kjs, 1ks jokaiseen pylvääseen, ps
5.krs: *5kjs, ks kolmanteen ks:ään*, toista *-* 7kertaa, ps
6. krs: Tee jokaiseen ketjusilmukkalenkkiin: *ks, 3p, 4kjs, ps ensimmäiseen neljästä kjs.stä, 4kjs, ps samaan kjs:ään kuin edellinenkin ps, 4kjs, ps samaan kjs:ään kuin kaksi edellistä, 3p, ks* 1ps ketjusilmukkalenkkien väliin.
Virkkaa vielä haluamasi pituinen ripustuslenkki ketjusilmukoista, ps. Katkaise lanka, vedä silmukan läpi ja päättele huolellisesti.
Halutessasi voit kovettaa tähden tärkkäämällä. (Sekoita kylmään veteen perunajoauhoja, kastele tähti liuoksessa, purista ja silitä kankaan läpi. Tarkista silittäessä, että tähdestä tulee hyvän muotoinen!)

Vinkki!
Päällystä sopivan kokoinen massapallo haluamasi värisellä huovalla huovutusneulan avulla. Pingota tähti pallon kylkeen ja ompele muutamalla pistolla kärjistä kiinni huopaan. Töki huovutusneulalla vielä tähteä jolloin se kiinnittyy paremmin palloon! Ripustusnarun voit virkata tai tehdä nauhasta!


Tonttu
Näitä tonttuja tein "joulukukaksi" sukulaisille ja ystäville kolmisenkymmentä kappaletta jouluna 2005 (meneekö aika todella näin nopeasti?)
Korkeutta tontulla n. 20cm.
Tontuilla oli silloin kainaloissaan joulusatu tulostettuna ja rullalle käärittynä.
(tämä ainut joka on itselläni tallessa, on jo vähän reissussa laatikossa rähjääntynyt ja sopivasti elämää nähneen näköinen!)

Tonttuja on helppo ja nopea tehdä. Erikokoisilla ruukuilla ja massapalloilla voit tehdä vaikka koko tonttuperheen tai -kylän!
Voit korvata parran vaikkapa hiuksilla, leteillä tai kaulaliinalla ja kädet voi jättää kokonaan pois.
Olennaista on se, että tontun kasvot ovat piilossa, vain nenänpää on näkyvillä. 

Tarvikkeet:
-punasavinen kukkaruukku
-massapallo
-tuubineulosta (askarteluliikkeistä pitäisi löytyä, tämän ostin silloisesta Porvoon Sinooperista)
-puuhelmi nenukaksi
-villaa
-askartelumaalia
-narua tai muuta käsivarsimateriaalia
-kuumaliimaa (myös tavallinen askarteluliima, esim. EriKeeper käy, mutta kuivuu hitaasti)

Tee näin:
-Maalaa ruukku kahteen kertaan ja anna kuivua hyvin.
-Huovuta parta kevyesti muotoonsa neulahuovutustekniikalla ja liimaa kiinni ruukun pohjaan (joka siis on ylöspäin) ja kylkeen, Varo ettet laita liikaa liimaa, jolloin se jää ikävästi näkyviin parran alta.
-Sovita lakkia varten sopivan pituinen pätkä tuubineulosta päähän ja solmi yläreuna ompelulangalla hatuksi, rullaa vähän hatun alareunaa. 
(Neulomisesta tykkäävä neuloo tontulle Pipon itse!)
-Liimaa lakki ja nenukka kiinni päähän ja pää ruukkuun, käsivarsien yläreunat jäävät tänne väliin myös piiloon.

 Tekemisen iloa!
  
Tässä vielä muita tekemiäni joulukoristeita vuosien varrelta:
 Sydämet paperimassasta
(2007)
Vapaalla kädellä muotoiltu, maalattu askartelumaalilla ja lakattu kiiltävällä lakalla

 Tiffanylasienkeli
(2004)
Olin kansalaisopiston Tiffanylasikurssilla ja "joulukukaksi" syntyi silloin iso kasa erivärisiä enkeleitä.
Toki tein kaikkea muutakin, nekin voisin joskus kuvata ja esitellä Teillekin!
(Lasityöt olivat mielenkiintoisia, oma kiinnostus vain lopahti kun keskeneräinen lampunvarjostin oli mukana pienessä auto-onnettumuudessa, enkä sitten ole jaksanut korjata sitä ja jatkaa harrastusta, vielä...)

 Piparipojat
(2007)
Ohje ja kaava Tildan Satumainen Talvi -kirjasta
(Aivan liian piperrystä, hidasta ja tarkkaa touhua, tein poikia viisi ja ei kiitos enempää!!!)
Pitää varmaan myydä koko kirja eteenpäin?

 Pellavasydämet
(2007)
Kaava ja "ohje" oman pään sopukoista. 
Myöskin ihan liian pikkutarkkaa puuhaa, ompelu ei vaan ole "mun juttu"!


perjantai, 2. joulukuuta 2011

Pimp My Joulupallo!

Tuunaa vanhat, muoviset, värikkäät, kimmeltävät ja kamalat joulupallot!

Tarvikkeet:
Vanhoja joulupalloja (tai massapalloja askartelukaupasta)
 Servettejä, ohutta askartelupaperia tai vaikkapa vanhan kirjan sivuja
(Nuottiservetit ostettu Paperipilvestä)
Decoupagelakkaa
rusettinauhaa
(rautalankaa)
sivellin
pitkiä puutikkuja (esim. grillitikkuja)
tyhjä pullo tai maljakko


Poista vanha kiinnitysnaru.
Tökkää tikku pallon reikään lakkauksen ja kuivumisen ajaksi.
Ota servetistä kerrokset erikseen, tekniikassa käytetään vain päällimäisintä, kuvioitua kerrosta.
Revi n. 2x6cm paloiksi, riippuen pallojen koosta.
Levitä lakkaa tasaisesti pallon pintaan. Aseta servetinpaloja pallon pintaan ja painele kauttaaltaan varovasti kiinni. Anna kuivua muutaman minuutin. 
(Voit yrittää tehdä päällystyksen myös isommista paloista, mutta näin pyöreällä pinnalla syntyy väkisinkin ryppyjä.)
Levitä lakkaa varovasti siveltimellä servetinpalojen päälle, etene palan keskeltä reunoja kohti, jolloin mahdolliset ilmakuplat poistuvat. Varo, ettei servetti repeä!
Riippuen servetin kuvioinnista, ei haittaa vaikka palat menevät päällekkäin. 
Jos lopputulos ei miellytä, muovinen pallo on helppo pestä ja palat kaapia irti ennenkuin lakka on kuivunut ja voit aloittaa alusta.
Nuottiservetit toimivat näissä palloissa mainiosti, koska ei haittaa vaikka kuvio menee sikinsokin.
Huomioi kuitenkin, että alempi "kerros" täytyy ensin lakata kiinni. 
Tarkista, että pallo on joka puolelta päällystetty.
Laita tikutetut pallot pulloon tai maljakkoon kuivumaan.
Lakkaa pallot halutessasi vielä kertaalleen.


 Taivuta rautalangasta roikotin pallon "kaulan" ympärille tai tee se narusta.
Solmi rusetti kaulan ympärille koristeeksi ja peittämään rumaa kaulaa sekä rautalankaviritystä.


Decoupagetekniikalla olen tehnyt myös nämä puunrunkokoristeet!
Ensin tilasin Talon Isännältä puunrungon sopivina viipaleina. 
(käytä edellisvuoden joulukuusta, jos oikein haluat ekoilla!)
Palat tai runko kannattaa kuivattaa kunnolla.
Porasin paloihin reiät ripustusnaruja varten ja hioin karkealla hiekkapaperilla pahimmat reunasäröt pois.


Leikkasin käytetystä lahjapaperista (lapsuudestani asti olen säästellyt kyseistä arkkia, mutta se on ollut liian ryppyinen ja kulunut paketointitarkoituksiin) pyörylöiden kokoisia paloja ja kiinnitin kiiltävällä kalustelakalla (esim. Kiva) kiinni. Myös decoupagelakka käy. 
(Tein näitä koristeita nelisenkymmentä ja piheys iski, litrahinta oli Kivempi Kivassa!)
Samat decoupagelakkausohjeet kuin yllä.
Lakkaa kannattaa levittää huolellisesti puun pintaan, sillä karkea, höyläämätön puu imee lakkaa itseensä aika tavalla.
Halusin pinnasta kiiltävän, kontrastiksi karhean kaarnan kanssa joten lakkasin kuvat useampaan kertaan.

(jos liian märät palat kuivattaa liian nopeasti, ne halkeilevat ikävästi...)


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...